fbpx

Miten suunnitella mitä viljelee? 

Toimivan keittiöpuutarhan ratkaiseva tekijä erityisesti täällä Lapissa on sijainti. Meillä lämpösumma jää huomattavasti pienemmäksi kuin eteläisessä Suomessa ja sen takia keittiöpuutarha kannattaa sijoittaa omaan pihaan siten, että se saa mahdollisimman paljon suoraa aurinkoa. Meän etuna täällä pohjoisessa on yötön yö, joka saa kasvit kasvamaan huikealla vauhdilla. Sanotaan, että yöttömän yön auringon alla kasvikset ja marjat saa ihan erityisen maukkaan maun. Lisäksi tehdään jatkuvasti tutkimuksia siitä, kuinka yöttömän yön aurinko ja arktiset kasvuolosuhteet tekevät niistä ravinnerikkaampia.

Meillä täällä Lapissa koitetaan aina keksiä jos minkälaisia kikkakolmosia edistämään keväällä lumen sulamista kasvimailta. Yksi hyvä keino edistää kasvukautta on tehdä istutukset kohopenkkeihin, eli maata kasataan muutama kymmenen senttiä korkeammaksi kuin muu maa. Nämä penkit ilmestyvät sulavan lumen alta ensimmäisenä. Tuhkan levitys on varmasti yksi yleisimpiä keinoja, lisäksi suurien kivien kasaaminen kohopenkin ympärille edesauttaa lämmön keräämistä maahan. Ilmastonmuutoksesta huolimatta, paikallisessa väestössä istuu todella tiukassa uskomus, että perunoita ei istuteta ennen kesäkuun kymmenettä. Enkä kyllä ole vielä itsekään tuosta säännöstä poikennut!

Ajatuksia lappilaisesta keittiöpuutarhasta
Ajatuksia lappilaisesta keittiöpuutarhasta

Kun lähdet miettimään kesän keittiöpuutarhan lajeja, tee ensin mielessä tai ihan paperille listaa perusruokavaliostasi. Mitä kasviksia siihen kuuluu eniten? Mikä on suurinta herkkuasi? Ja jos on taloudessa lapsia, heiltäkin kannattaa kysyä lempiherkkuja. Koita olla mahdollisimman rehellinen itsellesi. Ite sorrun aina parjaamaan perunaa ja hylkään sen kasvattamisen ihan vain sen takia, että se on liian tylsä. Tosiasiassa se on kuitenkin viisihenkisen lapsiperheen edullisin ja tarpeellisin kasvis. Seuraava kysymys kuuluu millaiset säilöntämahdollisuudet sulla on? Löytyykö pakastin, vai useampikin? Ehkä olet onnekas ja omistat maakellarin? Toimiva maakellari on muuten ihan vertaansa vailla ekologisesta näkökulmasta, lisäksi se takaa talouden kylmäsäilytystiloja esimerkiksi pitkien sähkökatkojen aikana. 

 

Näiden pohdintojen jälkeen voit miettiä, millaiset tilat sulla on hyötypuutarhalle. Ehkä sulla on jo kasvimaa? Tai ehkä sulla on lavapuutarha? Lavakaulusviljely on noussut suureen suosioon viime vuosina ja ihan syystäkin. Kohopenkeissä kasvit viihtyvät yleensä paremmin, rikkaruohojen kitkentä on helpompaa ja onhan se tosi esteettinen tapa viljellä. Lisäksi hyötyjuttuja voi viljellä ruukuissa ja muissa vastaavissa astioissa. Vastaako tämä tila sinun tarpeita? Ja ennen kaikkea, ota huomioon omat voimavarat, kuinka paljon sulla on aikaa käyttää puutarhassa, kitkeminen ja kastelu vaatii aika paljon aikaa.

Ajatuksia lappilaisesta keittiöpuutarhasta

Koko viljelyn perusta on pohtia käyttötarpeet, viljelytilat ja säilöntämahdollisuudet kuntoon. Satoa voi säilöä monin eri tavoin, näihin palaamme tässä blogissa syksymmällä. Meän perheellä on ollut tosi onnekkaat lähtökohdat, me ollaan saatu vihanneksia ja marjoja anoppilasta vuosien ajan ja se on ollut osasyy siihen, etten ole kovin paljon perehtynyt itse hyötykasvien kasvattamiseen siinä määrin, että niitä olisi päässyt säilömään. Suumaistiaiset on ollut aina tavoitteissa ensimmäisenä. 

 

Meillä on ollut tosi pitkään pikkuinen 12 neliön kasvihuone, sinne mahtuu just kaikkea sen ,että saa salaattitarvikkeet ja välipalat hakea, mutta satoa ei ole koskaan tullut niin paljon, ettei olisi jaksanut niitä syödä. Kasvihuoneessa meillä on yleensä erilaisia tomaatteja, kasvihuonekurkkua, paprikaa, chiliä, kesäkurpitsaa ja yrttejä. Yhtenä vuonna laitoin maissinki huoneeseen, mutta se osoittautui katastrofiksi, maissi kasvoi jättiläiseksi ja vei tilan muilta. Kesäkurpitsan voisi kasvattaa ulkonakin, mutta meän pohjoiseen aukeavalla pihalla käy liian kylmä pohjoistuuli, siksi se on ollut meillä kasvarissa.

On tosi tärkeää tuntea oman pihan mikroilmasto, miten aurinko pääsee paistamaan siihen, millaiset maan muodot ympärillä vaikuttaa ja millaista kasvustoa pihaa suojaa. Kasvuvyöhykkeitä ei minusta itäisi niin tarkkaan tuijottaa, koska paljon ratkaisevampaa jonkin kasvin menestykseen on juurikin pihan oma mikroilmasto. Esimerkiksi meän piha on korkean kummun päällä, meän pihalle ei pääse yöpakkaset kovin herkästi, pohjoistuulet pääsee ikävästi välillä yllättämään, koska siihen suuntaan puuttuu suurempaa suojaavaa kasvustoa. Tutki oman pihan ilmansuuntia ja suuria puita, ehkä opit just tänään jotain ihan uutta sinun pihasta.

Ajatuksia lappilaisesta keittiöpuutarhasta
Ajatuksia lappilaisesta keittiöpuutarhasta

Tässä luetteloina minun yksivuotiset lempilajit: 

Kasvihuoneeseen tomaattia, kurkkua, paprikaa, chiliä, munakoisoa, ananaskirsikkaa, kesäkurpitsaa, basilikaa, kurpitsaa.

Avomaalle perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, lanttua, naurista, kukkakaalia, parsakaalia, broccolia, purjoa, lehtikaalia, punajuuria, avomaankurkkua, herneitä, papuja, istukassipulit, erilaisia salaatteja, pinaattia, retiisiä, paljon erilaisia yrttejä.

 

Meillä oli ihan oikea kasvimaa joskus aikojen alussa. Päätimme sitten luopua siitä jossain vaiheessa kun alkavat ruuhkavuodet painoi kovasti päälle, eikä oikein löytynyt voimavaroja kasvimaan huoltamiseen. Just nyt kaduttaa melko ankarasti se päätös. Mutta tulevan kesän yksi pääprojekteista tulee olemaan uuden keittiöpuutarhan perustaminen. Tämä on ollut nyt jo muutaman vuoden verran haaveissa ja tämänhetkinen maailmantilanne on kyllä sysännyt kohti tämän toteuttamista. Mie uskon, että ensi vuoden suurimpia puutarhatrendejä on omavaraisuuden kasvattaminen.

Ajatuksia lappilaisesta keittiöpuutarhasta

Monivuotisista hyötytaimista meillä kasvaa tällä hetkellä parikymmentä herukkapensasta, pari marjatuomipihlajaa (saskatoon/mustikkapuu -rakkaalla lapsella on monta nimeä), raparperia, lipstikkaa, ruohosipulia, pari omenapuuta, pensasmustikoita, karviaisia ja vadelmaa. Tuoreimmat tapaukset pensasmustikat ja karviaiset on niitä minun kuuluisia kokeiluja, selviää jos selviää ? Omenoista on jo aika paljon hyviä kokemuksia täällä seiska vyöhykkeellä pärjäämisestä, eräs asiakas sai viime vuonna kuusi kiloa omenaa Kittilässä ?

 

Monivuotisia hyötykasveja suunnitellessa taas olisi hyvä kartoittaa ne tarpeet. Voin kertoa, että parikymmentä herukkapensasta on liikaa perheelle, joka ei edes syö herukoita! Mutta en raaski luopua, Maija-täti on saanu käydä keräämässä tyhjäksi ja mehustaa talven flunssajuomiksi ❤️ Oikeastaan yksi puutarhailun parhaimpia puolia on sen yhteisöllisyyden vahvistaminen. Kuinka ihanaa on, kun saa jakaa omista ja saada vastalahjaksi jotain itselle uutta!

lauran puutarha

Toivottavasti viihdyt blogini parissa, jossa keskiössä on puutarha Lapin tuntureiden ja jänkien keskellä ❤️

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Käyntiosoite puutarhalle

Sodankyläntie 1000

99270 Hormakumpu

Tervetuloa! ❤️

Tilaa verkosta tai tule paikan päälle
Toteutan unelmiani puutarhalla!
Laura

Ota yhteyttä

Osoite

Sodankyläntie 1000
99270 Hormakumpu

Sähköpostiosoite

Puhelin

Otathan ensisijaisesti yhteyttä viestillä. Me pystymme vastaamaan puheluihin vain rajoitetusti. Kaunis kiitos!

044 306 2088